Marko

Nimeni on Marko Säkkinen. Olen paljasjalkainen Nummelalainen. Toimin koulutettuna hierojana ja valmentajana yrityksessäni Make’s Health.

Koulutukset:

  • VOK I-III Kamppailulajien yhteiset valmentaja ja ohjaajakoulutukset (Pajulahti)
  • Valmentajan ammattitutkinto VAT (Kisakallion urheiluopisto 2018)
  • Koulutettu hieroja (Luksia, Lohja 2021)
  • Suomen Muaythai liiton valmennustiimin jäsen

MINUSTA

Oma taustani on suurimmaksi osaksi itsepuolustus- ja kamppailulajeissa. Valmentajana olen toiminut jo yli 30 vuoden ajan, välillä apuohjaajana ja vuodesta 2010 oman seurani, Nummela Thaiboxing Clubin, puheenjohtajana sekä päävalmentajana. 6-vuotiaana aloitin Judon, missä kävin melkein 4 vuotta. Judossa kilpailin joitain kertoja. Sitten laji vaihtui Hapkidoon, missä olin hieman kauemmin ja suoritin punaisen vyön. Seuraava olisi ollut musta vyö. Vuonna 1996 Lohjalla alkoi thainyrkkeily. Sinne menin kaverin kanssa ja sillä tiellä olen edelleen. Thainyrkkeilyssä kilpailin SM-tasolla. Reilusti yli puolet elämästäni olen lajin parissa ollut eikä loppua näy. Salibandya pelasin huvin vuoksi otteluaikanani 3-5 divarissa ja erilaisia höntsä futiksia ja muita on tullut kierrettyä. Yleisurheilusta löytyy kuudennelta luokalta kansallinen maitokannukisa mestaruus mikä pitää mainita tietenkin!

Lohjalla thainyrkkeily seuran lopetettua vuonna 2009, perustin Nummelaan oman seuran Nummela thaiboxing Club ry:n. Tämä toi itselleni tarpeen kehittyä lisää valmentajana, joten luonnollista oli mennä erilaisiin koulutuksiin. Niitä olenkin käynyt tasaisesti aloittaen valmentajan ohjaajakoulutuksesta, VOK I-III koulutuksista, mistä jatkoin VAT koulutukseen, eli valmentajan ammattitutkintoon. Edelleen riitti mielenkiintoa kouluttautua lisää, mutta hieman mietin, että mikä olisi seuraava askel koulutuksissa. Halusin lisää ymmärrystä miten ja mitkä lihakset tekee milloinkin töitä liikkuessa. Oli päästävä kropan toimintoihin niin sanotusti pintaa syvemmälle ja sitten olinkin jo Luksialla hierojakoulussa. Mitä seuraavaksi, jää nähtäväksi. Valmennus ja hieronta on ammatteina sellaisia, että ikinä et ole valmis. Minulla on kova uuden oppimisen into ja sitä tasaisesti tarvitseekin koulutuksilla rauhoitella.

HOITAVAA HIERONTAA JA AMMATTIVALMENNUSTA

Hieronnassa minulle on tärkeää kuunnella asiakasta ja yhdessä löytää ratkaisuja mahdollisiin kropan toiminnallisiin ongelmiin. Hierontani lähtee etenkin ensimmäisellä kerralla tutkimisella ja testaamisella, koska silloin hieromme oikeita alueita ja saamme parhaan lopputuloksen. Eli asiakas ei päädy suoraan hierontapöydälle satunnaiseen hierontaan, jota toistetaan samanlaisena joka kerralla.  Annan tarpeen mukaan omahoito-ohjeita, mitä asiakas voi tehdä itse kotona, ettei sama ongelma toistuisi. Ohjeet ovat esimerkiksi muutamia helppoja jumppaohjeita, että saadaan homma alkuun ja myöhemmin tarvittaessa lisätään liikkeitä.

Teen myös ylläpitävää ja rentouttavaa hierontaa, mikäli asiakas haluaa. Käsittelyn voimakkuus on aina asiakkaan toiveen ja tuntemuksien mukainen. Hieronnan ei pidä sattua tai tuottaa kipua. Sloganini hierontaan onkin ”hoitavaa hierontaa”. Minulle ovat tervetulleita kaikki asiakkaaksi, niin hierontoihin kuin valmennuksiinkin.

Valmennuksetkin räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti ja ne voivat pitää sisällään melkein mitä vain. Vaikka liitän mielelläni valmennukseeni kamppailulajielementtejä, ei asiakkaalla tarvitse olla aiempaa kokemusta tämän tyyppisistä lajeista.  Työkyky-päivä ohjelmaa, polttaritreenejä ja erilaisia koulutuksia, sekä totta kai erilaisille ryhmille räätälöityjä harjoituksiakin voi minulta tilata. Ota rohkeasti yhteyttä ja rakennetaan sinulle, ryhmällesi tai työyhteisöllesi sopivat harjoitukset.

Harjoitukseni sopivat, niin kuntoilun ja liikkumisen iloa hakeville tai liikkumisen aloittamiseen, kuin kilpaurheilijoillekin, jotka hakevat uusia kulmia harjoitteluunsa. Valmennusta ja hierontaa yhdistämällä on mahdollista saada sinulle tai ryhmällesi todella kokonaisvaltainen paketti.